Olen musiikin ammattilainen Leo Louhivaara Jyväskylästä
Palvelen laulaen ja julistaen seurakuntatapahtumissa, aktioissa, missioissa kaikessa mikä liittyy hengelliseen toimintaan.
Lisäksi meillä Sari vaimon ja eräiden julistajien kanssa on erilaisia konserttikokonaisuuksia:
Lapsuuteni laulut
Sydämellä Jeesuksen
Jumalan kädet kantaa
Särkyneille on puhuttava hiljaa
Kiitos kun saan tässä olla
Jeesuksesta laulan
Joulukonsertti
Keskellä elämää
Voidaan myös rakentaa konsertti kokonaisuus seurakunnan tarpeiden mukaan. Sydämellämme on aina myös palvella julistaen sanaa ja palvella rukoillen. Ota yhteyttä ohjelmapalvelu Majakkaan
Laulan pianon säestyksellä uutta ja vanhaa hengellistä musiikkia yksinlauluja ja duettoja.
Leo on myös koulutettu pianisti joten hän säestää konserteissa ja tilaisuuksissa laulumme.
Leo on tangoprinssi Seinäjoen tangomarkkinoilta vuodelta 1989
Tarvittaessa säestetään yhteislaulut ja virret.
Leo on julkaissut kolme hengellistä äänitettä:
"Sydämellä Jeesuksen"
"Armahdettu"
"Sulle laulan kunniaa" (yhdessä Sari-vaimon kanssa)
Uskomme perustana on Raamattu ja sen totuudet sekä henkilökohtainen usko Jeesukseen.